IMETYSTARINAT osa III
20.4.2022
Tässä tulee Lähineuvolan IMETYSTARINAT -sarjan kolmas osa. Ensimmäinen osa julkaistiin jo viime syksynä ja nyt loput neljä osaa näkevät päivän hiljalleen…
Oonan tarina:
”Vauva oli syntymän jälkeen hieman uninen ja maito ei noussut kunnolla – etenkään toisesta rinnasta ei tuntunut heruvan tippaakaan. Synnärillä neuvottiin aloittamaan käsin lypsy, jotta maitoa alkaisi tulla paremmin. Kertaalleen selostettiin miten lypsäminen tehdään ja annettiin pussissa käsinlypsyohjeet, jotka kuitenkin sai auki vain QR-koodilla, jota en siksi koskaan avannut. En saanut käsin lypsettyä maitoa, enkä vieläkään – monta kuukautta myöhemmin – osaa lypsää käsin. Jälkeenpäin kuulin, että synnärillä olisi ollut rintapumppu, mutta tästä ei harmillisesti kerrottu.
Lue lisää
IMETYSTARINAT osa II:
25.2.2022
”Imetys on opittava taito – se vaatii harjoitusta”
Tämä on Lähineuvolan IMETYSTARINAT -sarjan toinen osa. Kaikkiaan sarjaan kuuluu viisi osaa, jotka tullaan julkaisemaan tämän kevään aikana.
Hannan tarina:
Oon imettänyt kohta kymmenen kuukautta. Nyt tässä hetkessä kaikki tuntuu juuri sopivalta, mutta matkan varrella on ollut laaja tunteidenkirjo. Alun imetyshaasteista huolimatta poika on kasvanut täysimetyksellä super hyvin, mutta niin on kasvanut myös äidin henkinen pääoma.
Lue lisää
IMETYSTARINAT osa I:
28.11.2021
”Kyllähän imetys aina sattuu”
Tämä on Lähineuvolan IMETYSTARINAT -sarjan ensimmäinen osa. Aiemmin tänä syksynä keräsin julkaistavaksi mahdollisimman erilaisia tarinoita imetyksestä.
Imetyksestä voi sanoa, että se on jokaisen ihmisen kohdalla ainutlaatuinen kokemus. Jokainen kokee imettämisen omalla tavallaan. Monille imetykseen liittyy kiputuntemuksia, jotka kuitataan virheellisesti asiaan kuuluvaksi ja normaaliksi…
Lue lisää
SUUN LIHASTEN AKTIVOINTI ja HUOLTO
13.9.2021
Vauva on pitkään imutyöläinen, jonka purentalihaksisto on päivittäin kovalla rasituksella. Aiemmin olenkin antanut hierontaohjeet purentalihasten rentouttamiseen.
Apuvälineeksi näihin hierontoihin kannattaa ottaa vaikkapa hammasharja!
Sillä voit aktivoida suun lihaksia sekä herätellä alueen hermotusta ja terävöittää oraalimotorikkaa. Voihan olla, että suulaen korkeimpaan kohtaan ei ole juurikaan tuntumaa syntynyt (erityisesti vauvat, joilla todettu kireyttä kielijänteellä) tai posken sisäpinnat ovat kovin tuntoherkät.
Lue lisää
T E H O P U M P P A U S
15.5.2021
Oletko Sinä tehnyt teho- / superpumppauksia? Oletko huomannut sen hyödyt?
Monesti imettävät naiset ovat huolissaan oman maidon riittävyydestä. Imetystaival on niin monenlaisia vaiheita täynnä ja vauvan iästä riippuen hänenkin tekemä imutyö rinnalla ja mielenkiinto siihen vaihtelevat…
Imetystaipaleen aikana on moniakin syitä, jolloin tehopumppaukselle on tarvetta:
- maidonmäärän luonnollinen väheneminen äidin hormonitoiminnan muutoksista johtuen, (esim. kuukautiset alkavat, hormonaalisen ehkäisyn aloittaminen)
- vauvalta on leikattu kieli- ja/tai huulijänne ja hän imutekniikka on vielä hakusessa
- 4kk hulinointi, kun päiväaikaan vauva ei jaksa keskittyä syömiseen ja tehokkaat rinnan tyhjenemiset jäävät vähemmälle
- kiinteiden ruokien annoskokojen kasvun myötä maidontuotanto saattaa kärsiä (9-10kk paikkeilla)
- erityistilanteet, jossa äiti ja vauva ovat syystä tai toisesta erossa toisistaan
Lue lisää
Milloin tutti?
24.3.2021
Tutin tarjoamisen kanssa ei kannata kiirehtiä. On hyvä varmistua vauvan imutekniikasta, toisinsanoen imettäminen ei saa sattua, imetyksen tulee olla sujuvaa, vauvan on tärkeää saada imutyöllään rinta tyhjäksi ja painonkehityksen tulee olla hyvää.
Imetys ja tutittomuus
Eli mihin asti odottaa tutin tarjoamisen kanssa ja missä tilanteissa tutti on ok? Mistä syistä tutin kanssa ei kannata kiirehtiä?
Lue lisää
ÄIDIN PEUKALO eli NAPSURANNE
13.2.2021
Äidit ja vanhemmat imettävät ja syöttävät vauvojaan vuorokaudessa määrällisesti useita kertoja. Ajallisesti tämä tarkoittaa jopa monia tunteja. Vanhemmat myös nostelevat ja kantavat vauvaa paljon, jolloin niska-hartiaseutu ja selkä ovat kovilla, samoin ranteet.
Koska kantaminen ja sylittely on tiivistä, tulisi siinä huomioida ergonomia äärimmäisen tarkkaan. Imetysohjaajana työhöni kuuluu myös ergonomisten asentojen ohjaaminen sekä imettävälle äidille että pullolla vauvaansa ruokkiville vanhemmille.
Lue lisää
Joko voi treenata?
13.12.2020
Kun vauva on syntynyt, äidin keho hakee kaikin tavoin tasapainoa – fyysistä ja hormonaalista, henkistäkin. Mitä synnyttäneen naisen tulee kuitenkin muistaa kehon palautuessa?
Maltti on valttia, sanotaan!
Niin ÄRSYTTÄVÄ KLISEE, mutta niin totta! Ja aika tavallista on, että raskausajan ja synnytyksen jälkeistä liikuntaa tehdään on/off -tyyppisesti eli joko
A) ei ollenkaan (tietämättömyys siitä, mitä voi ja saa ja kannattaa tehdä, valitaan olla tekemättä mitään) TAI
B) tehdään liian kovia ja vaativia treenejä, liian pitkälle raskautta ja/tai liian pian synnytyksen jälkeen.
Lue lisää
ITKUA – mutta mistä syystä?
22.10.2020
Miksi meidän vauva itkee? Tämä on kysymys, jota ihan varmasti jokainen vanhempi miettii, toiset useammin kuin toiset.
Kun sanallinen viestintä on vauvalle vielä mahdotonta, hänen ainoa tapa ilmaista itseään ja kutsua apua on itkeä. Itku kertoo tyytymättömyydestä, mutta mihin vauva oikeastaan on tyytymätön?
Lue lisää
Baby Bubble – tietoa, taitoa ja tukea vauvavuoteen!
4.9.2020
Vertaistuki on ehkä yksi isoimpia vauva-arjen pelastajia! Samassa elämäntilanteessa olevat vanhemmat saavat jakaa ajatuksiaan vauva-arjen ihanuudesta ja kohdatuista haasteista. Muistan itse, miten esikoisen synnyttyä sain korvaamatonta tukea muista äideistä – koin suurta voimaantumisen tunnetta heidän kanssa!
Ja tästä se ajatus sitten lähti… Kesän alkupuolella heitin Uneksijan Teijalle idean, että mitä jos yhdistäisimme osaamisemme ja perustaisimme syksyksi 2020 ryhmävalmennuksen! Näin pystymme tarjoamaan vauvojen vanhemmille huikean kombon, jossa yhdistyvät vertaistuki ja ryhmäytyminen muiden vanhempien ja vauvojen kanssa sekä minun ja Teijan asiantuntijuus!
Lue lisää