IMETYSTARINAT osa II:

25.2.2022

”Imetys on opittava taito – se vaatii harjoitusta”

Tämä on Lähineuvolan IMETYSTARINAT -sarjan toinen osa. Kaikkiaan sarjaan kuuluu viisi osaa, jotka tullaan julkaisemaan tämän kevään aikana.

Hannan tarina:

Oon imettänyt kohta kymmenen kuukautta. Nyt tässä hetkessä kaikki tuntuu juuri sopivalta, mutta matkan varrella on ollut laaja tunteidenkirjo. Alun imetyshaasteista huolimatta poika on kasvanut täysimetyksellä super hyvin, mutta niin on kasvanut myös äidin henkinen pääoma. 

Omassa imetystarinassani käänteentekevä hetki on ehdottomasti ollut se, kun Mushka avasi mulle imetyksen anatomiaa ja ajatusta kotikäynnillä muutama päivä sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Mushkan sanat: ”Imetys on opittava taito, sitä pitää harjoitella” muistan aina, sillä mulle ensisynnyttäjänä ne sisälsivät armoa, toivoa ja tietoa. Tuntui helpottavalta, kun oivalsin, että ei imetys voi sujua heti ongelmitta, sillä se tosiaan on mulle täysin uusi taito. Harvalla ensikertalaisella esimerkiksi tenniskään sujuu ihan vain sillä, että ottaa mailan käteen ja alkaa pelaamaan. Pelikaveriin tutustumisesta puhumattakaan. Imetyksessä, kun pelikaverina on vielä ihana vauva, joka ei kommunikoi sanoilla. 

Ja harjoitustahan se todella vaati, ainakin reilun kuukauden. Ja yhden käden sormilla laskettuna meinasi hanskatkin tippua ja imetys loppua. Mutta kyllä, alkoi se sujumaan, kun uskoin, luotin ja maltoin kuunnella vauvaa. Ja mikä parasta, imetysohjauksessa kotikäynnillä tsekattiin heti mulle ja vauvalle sopivat asennot meidän lempparipaikoissa, joka lisäsi motivaatiota. Mushka tarkisti myös vauvan suun ja pään alueen kireydet. Iso rooli imetyksen onnistumisella, oli myös se, että mun sisko ja äiti huolehtivat täysin mun ruokailuista ensimmäiset neljä viikkoa, että maitoa tuli, ja pystyin itse keskittyä rauhassa vauvaan ja imetykseen. 

Huh. Kiitos, että löytyy tukea ja turvaa, vierellä kulkijoita. Hengitetään elämän kanssa!”

– Hanna