Jotta maailma olisi parempi paikka imettää

Keskustelu kireän kielijänteen ympärillä käy kuumana. Vauvojen ja lasten syömisten haasteisiin erikoistuneena imetyskouluttajana en voisi olla tyytyväisempi – vihdoin tärkeä asia on ns. kaikkien huulilla ja aiheen ympärillä käydään argumentointia.

Se, mihin en ole tyytyväinen on, että meitä imetyksen ammattilaisia kohtaan suorastaan hyökätään. Syytetään siitä, että tehdään vain bisnestä ja vauvat joutuvat kärsimään kielijänteen leikkauksen jälkihoidossa. Kielijänne on mielestäni ikävästi noussut keskiöön asiassa, johon kokonaisuutena liittyy paljon muutakin.  Samalla koen vahvasti, että imetyksen merkitystä vähätellään. On unohdettu täysin imetyksen sekä vauvalle että äidille antamat merkittävät terveyshyödyt, joilla voidaan mm. välttyä vakavilta sairauksilta. Sivuutetaan se totuus, että imetys tukee äidin ja vauvan välistä varhaista vuorovaikutusta ja kiintymyssuhdetta paremmin kuin mikään muu. Imetys on vauvalle läheisyyttä, lääkettä ja lohtua sekä turvaa. Onnistuessaan imetys antaa äidille maailman suurinta mielihyvää; olen vauvalleni ainutlaatuinen.
Imetys on asia, jonka tässä tulisi olla keskiössä. Ei minkään jänteen, joka kiinnittää kielen suunpohjaan.

Väite: kireitä kielijänteitä ylidiagnosoidaan

Kireitä kielijänteitä ei ole ihmisillä yhtään aiempaa enemmän. Tämä lievä rakennepoikkeama on ollut olemassa aina.

Mutta se, mitä on enemmän, on tietoisuutta vanhempien ja ammattilaisten keskuudessa! Ja tämä on aivan mahtavaa – imetyksen onnistuminen sekä vauvan ja koko perheen hyvinvointi kiinnostavat ja ovat nosteessa.
Vanhemmat kääntävät kivet ja kannot saadakseen apua imetyksen ja syömisen teknisiin pulmiin. Vanhemmat hakevat apua siihen, että vauva on vatsavaivainen, pulautteleva ja itkuinen. Vanhemmat eivät enää tyydy siihen, että vauva heitetään ns. koliikkikoppaan ja kaikkea vain normalisoidaan. Kaiken normalisoinnista aiheutuu valitettavan usein se, että perheen voimavarat ovat loppumaisillaan.

Näihin tilanteisiin apu löytyy useimmiten yksityiseltä palveluntarjoajalta. Suurin osa asiaan kouluttautuneista ja erikoistuneista ammattilaisista työskentelee siellä.

Vielä siitä yhdestä jänteestä; kaikki vauvojen oireet ja haasteet eivät todellakaan selity kireällä kielijänteellä. Ja jos kielijänne päädytäänkin operoimaan, niin se ei ole taikasauvan isku, joka korjaa kaiken. Olipa haasteet ja niiden juurisyyt, mitä tahansa, tarvitaan ammattitaitoa kokonaistilanteen ymmärtämiseksi ja kuntouttamisen tueksi.
Pelkästään suun alueen toiminnallisten haasteiden tunnistaminen, anatomisten rakenteiden poikkeavuuksien ymmärtäminen on täysin oma erikoisalansa, johon tulee erikseen kouluttautua. Vielä tätä osaamista ei valitettavasti juurikaan löydy julkiselta puolelta. Viime vuosina osaaminen julkisellakin on kyllä huomattavasti parantunut.
Harvoin myöskään riittää yhden asiaan erikoistuneen ammattilaisen osaaminen. Tarvitaan tiimi ja moniammatillista näkökulmaa. Yhden vauvan ja perheen tilannetta on monesti arvioimassa mm. erikoislääkäri, imetyksen ja suun alueen kuntoutuksen asiantuntija, fysioterapeutti, osteopaatti, puheterapeutti jne.

Vastasyntyneiden vauvojen vanhempien tietoisuus on siis asian ytimessä: perheet haluavat onnistua imetyksessä ja vauvan ruokinnassa ylipäänsä, perheet haluavat vauvansa voivan mahdollisimman hyvin.

Väite siitä, että kireitä kielijänteitä ylidiagnosoidaan ei tilastollisiin faktoihinkaan nähden pidä paikkaansa.
Avataan tätä esimerkiksi vuoden 2023 luvuilla:
-Syntyvyys 43320
-Imetyksen haasteita kokee 40% eli 17328, joista
-13% eli ~2253 selittyy kireillä jänteillä
-yksityisellä tehtyjen kielijänneleikkauksien määrä 340.

Voidaanko tämän perusteella todeta tapahtuvan ylidiagnosointia?

Väite: vauvan itsensä tekemä kielen liikuttelu riittää

Kireitä kielijänteitä leikataan tähän erikoistuneiden, yleensä KNK-lääkäreiden toimesta. Tällöin kyseessä on todennäköisimmin leikkaus lihaskalvotasoon asti eikä vain ns. kielijänteen kalvoisen osan vapautus. Kielijänteen kalvoja leikataan tai ns. ”nipsaistaan” vastasyntyneiltä enemmänkin sairaaloissa ja neuvoloissa. Tällöin suuhun ei aiheudu haavaa, jota tarvitsisi systemaattisesti hoitaa tai venyttää.

Sensijaan lihaskalvotasoon asti leikattuna haava vaatii myös jälkihoitoa. Hoidon intensiivisyys määräytyy jokaisen yksilöllisen kudostyypin mukaan. Haavojen perusperiaate on parantua – kaksi verestävää haavapintaa pyrkivät aina kasvamaan kiinni, kuten esimerkiksi sektiohaavan kanssa on tavoitteena. Tiedetään vieläpä, että (suun) limakalvojen haavat paranevat muihin haavoihin verrattuna nopeammin. On arvioitu, että kielijänne leikattujen suunpohjan haavoista noin kolmasosa kuroo kiinni. Tähän paranemistapaan vaikuttaa lisäksi kunkin yksilöllinen kudostyyppi, jota on mahdotonta päällepäin arvioida. Tiedetään myös, että haavan intensiivisimmän paranemisen aika on noin 6-8 viikkoa leikkauksesta.

Lihaskalvotasoon asti leikattuna haavalle tehdään jälkihoitoa nimenomaan kurouman estämiseksi. Haavaa siis venytetään ja / tai hierotaan. Tähän tehdään aina asiantuntijan kanssa yksilöllinen kuntoutusohjelma. Näitä kielijänneleikattujen jälkihoito-ohjeita jaetaan yhtälailla julkisella ja yksityisellä myös isommille lapsille ja aikuisille, joille on tehty frenektomia eli kielijänteen leikkaus. Miksi vauvojen jälkihoidon kohdalla tulisi tehdä poikkeus?

Arven itsehoitoonkin annetaan terveydenhuollossa ohjeita. Ohjataan mm. aloittamaan arven venyttely mahdollisimman pian yksilöllisten ohjeiden mukaisesti sekä kehotetaan hieromaan arpea ympäröivää ihoa, kun haava on parantunut sekä suositellaan nostamaan arpea. Miksi suunpohjan arvenhoidon voisi sivuuttaa?

Olipa kyseessä sitten kalvoisen osan vapautus tai lihaskalvotasoon asti leikattu haava, tarvitaan aina suun alueen kuntoutusta. Syöminen kireän kielijänteen kanssa aiheuttaa lihastyön kompensaatiota (jumit, kireydet) sekä saa kehittämään maneereita, joiden hoitoon ja niistä kuntoutumiseen tarvitaan aikaa ja ammattilaisen apua. Tämä tarkoittaa hierontaa, suun lihaksiston aktivointia, stimulointia ja voimauttamista.

Valitettavan usein kielijänneleikattujen kohdalla hoito ja kuntoutus jäävät kesken, mistä herkästi syntyy käsitys, että toimenpiteestä ei ollut mitään hyötyä. Esimerkiksi lihaskalvotasoon asti leikattu kielijänne ei saisi koskaan jäädä vaille jälkihoitoa – hoitamattomana suunpohjan haava paranee epäsuotuisasti ja esimerkiksi imetyksen onnistumiseen ladatut odotukset eivät toteudu.

Hyvin usein on myös niin, että kireä kielijänne leikataan liian myöhään, jolloin syy-seuraussuhde hämärtyy. Esimerkiksi aiheutuiko syömisen tehottomuus ja vauvan painon lasku alun perin kireästä kielijänteestä? Näin monesti on ja tilanne korjaantuu kuin itsestään, kun tehdään oikeita asioita. Tai sitten, kun kireä kielijänne leikataan, syömisen tilanne hankaloituu entisestään. Vai olisiko kuitenkin niin, että vauva on heikolla syömistekniikallaan ajanut jo itsensä aivan piippuun ja maitohapotetun imulihaksiston kestää toipua? Tavallista on myös, että kielen uudenlaiseen toiminnallisuuteen kestää tottua, mutta asiantuntevalla ohjauksella syömiset lähtevät 7-10vrk sisään toimenpiteestä korjaantumaan.

Jälkikäteen voidaan monesti todeta, että varhainen tunnistaminen on jäänyt puuttumaan ja ollaankin oltu vain pahasti myöhässä. Toiveissa onkin löytää ennaltaehkäisevämpi työote vauvan syömistekniikan ja ennen kaikkea imetyksen tukemiseen ja ymmärtämiseen, jotta yksikään äiti ja perhe ei joutuisi mm. imetyspettymään.

Yhä useampi haluaa imettää – yhä useampi jää vaille asiantuntevaa imetysohjausta

Suomi imetyksen kärkimaaksi -hanke 2018-2022 ei tuottanut odotettua tulosta.
Tavoitteena oli, että 80 % Suomessa syntyneistä lapsista olisi täysimetettyjä 4-6 kuukauden iässä.
Mm. 2020 julkaistujen seurantatietojen mukaan 50% neljän kuukauden ja 9% kuuden kuukauden ikäisistä lapsista oli täysimetettyjä.

Käytännön työssä tulee jatkuvasti vastaan puutteita perheille annetussa ohjauksessa.
Perheet jäävät tyhjän päälle alkaen imetyksen tukemisen perusasioista, joita ovat:
-raskausaikana aloitettu imetysohjaus (WHO suosittaa)
-äidin perussairauksien vaikutukset maidontuotantoon ja imetyksen onnistumiseen
-rintojen rakenteellisten poikkeavuuksien tutkiminen ja ymmärtäminen
-imetyksen ei kuulu sattua
-vauvan suun anatomian vaikutus imuotteeseen (suun rakenteiden tutkiminen)
-imetys- ja pulloruokinta-asentojen ohjaus huomioiden vauvan suun anatomia
-vauvan sen hetkisen maidon tarpeen laskeminen
-lisämaitojen annostelu ja/tai purkaminen imetystä tukien ja turvaten
-vauvan kasvun ja painon kehityksen tulkinta
-vauvan nälkäviestit ja niiden muuttuminen
-jne.

Kun vanhemmat saisivat kuulla kaiken edellä mainitun, olisi se askel kohti tietoisempaa imetystä ja imetyksen / osittaisimetyksen parasta mahdollista onnistumista.

Mitä tulevaisuudessa voidaan tehdä?

Tulisi tähdätä terveysalan ammattilaisten asiantuntijuuteen imetyksen / pulloruokinnan ja vauvan hoidon ohjauksessa. 

Se, että vaikkapa täysimetettyjen vauvojen määrä saataisiin kasvuun, vaatii edelleen paljon töitä.
Terveysalan ammattilaisten osaamista tulisi säännöllisesti päivittää ja asiasta enemmän kiinnostuneiden täydennyskouluttamista tukea. Imetysohjaajan peruskoulutus on vain imetyksen ABC – loput aakkosista opitaan syventämällä osaamista kouluttautumalla ja toki käytännön työ opettaa osansa.

Myös vauvojen kanssa työskentelevien lääkäreiden kouluttaminen olisi varmasti hyödyllistä. Käsittääkseni lääkärin peruskoulutuksen oppimäärään kuuluu 6 tuntia asiaa maidontuotannon käynnistymisestä sekä imemisen biomekaniikasta.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä: kuullaan se, mitä vanhemmat meille kertovat. Vanhemmilla on paras tietämys omasta vauvastaan, äideillä vieläpä syvältä nouseva vaisto siitä, että jotakin on tehtävä vauvan olon ja kokonaistilanteen parantamiseksi.

Jotta maailma olisi parempi paikka imettää,

Mushka Koivuniemi

Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, imetyskouluttaja

Pirkanmaan Lähineuvola Oy